Veikkausliigassa porskuttavan HJK:n kakkosmaalivahti Markus Uusitalo sai suoran punaisen kortin lauantaina, kun hän pelasi seuran reservijoukkueessa Klubi 04:ssa Honkaa vastaan Kakkosen B-lohkon ottelussa.

Uusitalo tuli maaliltaan vastaan toisen jakson lopussa ja osui samalla Hongan pelaajaan, jonka seurauksena hän sai teoistaan suoran punaisen. Molari protestoi erotuomarin tuomioita sillä, että hän osui mielestään ensimmäisenä palloon.

Honka sai tilanteesta rangaistuspotkun. Kun vaihtoja ei ollut enää jäljellä, puolustaja Leo Väisänen asteli tolppien väliin. Hän ei kuitenkaan onnistunut torjumaan Robert Ivanovin laukausta. Honka voitti ottelun 3-0.

Klubi 04 teki anomuksen Uusitalon kahden ottelun pelikiellon poistamiseksi, joka hyväksyttiin Palloliitossa.

Palloliitto perustelee päätöstään seuraavasti:

”Varoitukset ja kentältäpoistot – säännöstön K-kohdan mukaan kentältäpoiston aiheuttama pelikielto voidaan poistaa, mikäli videokuvan tai muun materiaalin perusteella on täysin varmaa, että kyseinen pelaaja ei ole syyllistynyt sellaiseen tekoon, josta voidaan antaa punainen tai keltainen kortti.

Kyseessä olevassa tapauksessa on jälkeenpäin tutkittu videolta kentältäpoiston aiheuttanutta tilannetta. Lisäksi on tutustuttu erotuomarin raporttiin tilanteesta. Videosta käy ilmi, että Uusitalo torjuu kädellään hyökkääjän potkaiseman pallon ja tämän jälkeen hyökkääjä törmää Uusitaloon. Erotuomari ei raporttinsa mukaan huomannut kädellä torjuntaa, jonka vuoksi poisti Uusitalon kentältä.

Koska videolta kuitenkin selvästi näkee maalivahdin torjuneen ensin palloa ennen hyökkääjän törmäämistä häneen, katsotaan, että pelikiellon poistamiseksi on säännön mukaiset perusteet.”

Uusitalo on päätöksen seurauksena pelikelpoinen heti torstaina, kun HJK ja HIFK iskevät yhteen Veikkausliigan Stadin derbyssä klo 18.30 alkaen. Todennäköisesti HJK:n maalilla pelaa saksalainen Thomas Dähne, joka on torjunut kaikki liigapelit kuluvalla kaudella.

Videon tapahtuneesta voit katsoa täältä. Tilanne näkyy ajassa 0:45.