Veikkausliigavalmentajan tuore sopimus sai sosiaalisessa mediassa täyslaidallisen – ”Osanottoni Turkuun”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter julkaisi tänään tehneensä kauden 2017 kattavan päävalmentajasopimuksen Shefki Kuqin kanssa. Kuqin maine valmentajana suomalaisessa futiksessa on ristiriitainen – sen sai huomata tänään varsin konkreettisesti sosiaalisesta mediasta.
Shefki Kuqi aloitti uransa päävalmentajana Veikkausliigassa FC Hongan ruorissa. Seuran tilanne oli sekava ja ongelmat vain yltyivät. Lopulta espoolaisjoukkue hajosi ja lähti hakemaan uutta tulemista Kakkosesta.
Seuraavaksi Kuqi siirtyi Myyrmäkeen PK-35 Vantaan luotsiksi. Hän nosti seuran Ykkösestä Veikkausliigaan, mutta jätti paikkansa kesken kautta 2016. Moni asia meni Vantaalla pieleen, eikä Kuqi ole säästynyt kritiikiltä. Hän oli valmennustehtävänsä lisäksi joukkueen osaomistaja.
PK-35 Vantaa tippui kauden päätteeksi Ykköseen, mutta ilmoitti itse, ettei ota paikkaa vastaan vaan koko miesten edustusjoukkuetoiminta lopetetaan. Joukkue sai Palloliiton kurinpidolta kesällä kuuden pisteen rangaistuksen taloudellisten sotkujen vuoksi.
Kuqi siirtyi kesken kauden pelastamaan FC Interin sarjapaikkaa ja onnistuikin pitämään seuran karsintojen kautta pääsarjassa. Tieto entisen A-maajoukkuepelaajan jatkosopimuksesta ei varsinaisesti herättänyt ihastelua.
Shefki jatkaa kuin jatkaakin Interin päävalmentajana. Osanottoni Turkuun. #Veikkausliiga
Vesa Mäen pestille peukkua, mut en kyllä ymmärrä millä näytöillä Kuqin sopparia jatkettiin. #Veikkausliiga #fcinterturku
FC Inter kaipaisi pitkäjänteistä uusiutumista. Aina lyhyellä tähtäimellä toimiva Kuqi on valitettavasti siihen väärä valmentajavalinta.
Interissä on monia henkilöitä, jotka eivät olleet Kuqin saapumisesta mielissään. Ilmapiiri ei ole paras mahdollinen. Ketkä jäävät?
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset