Islanti taisteli upean 1-1 -tasurin MM-kisojen avausottelussaan Argentiinaa vastaan. Lionel Messin tähdittämä Argentiina pysähtyi muuriin nimeltä Hannes Halldorsson.

34-vuotias Halldorsson pelasi elämänsä ottelun Islannin maalilla. Edes Messi ei onnistunut ohittamaan islantilaista, vaikka argentiinalaiselle tuomittiin rangaistuspotku.

Halldorssonin tarina on uskomaton. Ennen siirtoa Norjan pääsarjaan vuonna 2012, hän pelasi Islannin kotimaista liigaa. Koska sarja on puoliammattilaisten sarja, hän joutui jalkapallon pelaamisen ohella työskentelemään elokuvaohjaajana!

– Monet Islannin liigassa pelaavat joutuvat tekemään toista työtä pelaamisen ohella. Minun työni sattui vain olemaan elokuvaohjaaja, koska siitä olin aina ollut todella kiinnostunut, Halldorsson kertoi lehdistölle.

Elokuvabisneksestä MM-kisoihin torjumaan Lionel Messin rankkaria. Tämä tarina hakee vertaistaan.