Upottaako ”lentävä hollantilainen” seuraavaksi Meksikon?
Kuva: Getty Images
Brasilian MM-kisojen B-lohkon voittaja Hollanti ja A-lohkon kakkonen Meksiko kohtaavat sunnuntaina neljännesvälierässä. Molemmat maat pelasivat alkulohkossa erittäin hyvää, taktisesti kypsää jalkapalloa, joten luvassa on takuuvarmasti mielenkiintoinen jalkapalloilta.
Hollanti voitti alkulohkonsa vakuuttavasti puhtaalla pelillä murskaamalla muun muassa Espanjan maalein 5-1, ja teki kolmessa lohkopelissä yhteensä peräti kymmenen maalia. Ottelut eivät kuitenkaan olleet pelkkää hyökkäämisen riemujuhlaa, vaan Louis van Gaalin miehistö näytti taktisen muuntautumiskykynsä Chileä vastaan, kun se luovutti Chilelle pallonhallinnan, keskittyi puolustamaan tiiviisti alhaalla ja iski nopeasti vastaan. Taktiikka toimi, sillä Hollanti voitti pelin 2-0. Joukkueen hyökkäyskalusto on Arjen Robbenin ja viime pelissä pelikieltoa kärsineen kapteenin, fantastisen syöksypuskumaalin Espanjan verkkoon tehneen Robin van Persien johdolla pelottavan kovassa iskussa, joten maaleja on odotettavissa myös tänään. Hollannilla ei ole poissaoloja, joten van Gaal voi valita illan otteluun mieleisensä miehistön.
Meksiko on pelannut tähän asti erinomaisen turnauksen. Se muun muassa pakotti alkulohkossa isäntämaa Brasilian 0-0 tasapeliin. Meksikon ennen turnausta kysymysmerkkejä herättänyt puolustus on ollut toistaiseksi mainion maalivahdin Guillermo Ochoan johdolla täyttä rautaa. Ainoan maalin joukkue päästi alkulohkon viimeisen ottelun 87. minuutilla Kroatian kavennettua loppulukemiksi 3-1 Meksikolle. Meksikon miehistöstä puuttuu pelikiellossa oleva Jose Vasquez, jonka valmentaja Miguel Herrera korvannee Carlos Salcidolla. Muuten sen odotetaan lähtevän otteluun samalla miehistöllä, jolla se kukisti Kroatian.
Hollanti on ottelussa lievä ennakkosuosikki, mutta Meksiko tulee tarjoamaan todella tiukan vastuksen. Peli alkaa kello 19.00 Suomen aikaa, ja se pelataan Estádio Castelãolla Fortalezassa.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen