Lähes vuosittain vahvaa taloudellista tulosta takonut HIFK joutui uusimmalla tilikaudella kirjaamaan mittavat tappiot. Liikevaihto putosi noin miljoonalla ja tulos painui pakkaselle 616 tuhatta.

Mikään yllätys tämä ei ollut: pandemia iski lujaa joka suuntaan, perutut pudotuspelit vaikuttivat ja HIFK:n tiedotteen mukaan myös pandemiasta aiheutuneet vielä realisoitumatta olevat tappiot. Todella positiivisena uutisena HIFK:n tiedotteessa oli erinomainen yleisökeskiarvo, 7228.

Tappiollisesta vuodesta huolimatta HIFK:n vakavaraisuus ja rahoitusasema säilyivät vahvana.

Hallituksen puheenjohtajana jatkava Timo Everi kiitteli HIFK:n väkeä vastaantulosta, mutta muistutti kuitenkin, että niukkuutta saattaa olla luvassa jatkossakin.

– Koko henkilökunnan, niin pelaajien, valmennuksen ja toimistohenkilökunnan nopea vastaantulo palkoissa auttoi meitä pahimman yli keväällä ja kesällä. Tästä kaikille lämmin kiitos, Everi sanoi HIFK:n verkkosivuilla.

– Valitettavasti tämän kauden näkymä on vielä haasteellisempi. Käytännössä kaikki yleisömääriin liittyvät rajoitukset estävät liigakauden pelaamisen nykyisellä kustannusrakenteella, linjasi Everi.