Tuore Kärpät-hankinta kovalla asenteella tulevaan: ”En halua lähteä vain istumaan katsomoon”
Kuva: Juha Tamminen
Kärpät julkisti kuun alkupuolella kahden kovan hyökkääjän hankinnat. Aleksi Mustonen ja Cody Kunyk edustavat kaksi seuraavaa kautta Kärppiä.
Mustonen uumoilee, että Ouluun kasataan taas mestaruudesta taisteleva joukkue. Hän kertoo ajatuksiaan tulevasta Suplan Liiga-podcastissa.
– Ihan varmasti tulee olemaan kova jengi niin kuin joka vuosi. Lähdemme tavoittelemaan mestaruutta. Vaikea totta kai tässä vaiheessa sanoa, millainen joukkue on, koska ei se ole millään tavalla lopullinen. Pelaajia tulee ja menee vielä. Sen näkee vasta sitten, kun sarja jossain vaiheessa toivottavasti alkaa, hän sanoo.
Pelicansia viime kaudet Liigassa edustanut Mustonen kertoo lähtevänsä tavoittelemaan isoa roolia Kärpissä, vaikka tietää, että helpolla se ei irtoa.
– Mietin sitä itse, kun sopimuksia tehdään, varsinkin tämmöisiin huippuseuroihin, joissa on mahdollisuus voittaa. Kilpailu on siellä kovaa. En halua lähteä vain istumaan katsomoon tai odottamaan. Haluan näyttää, mitä osaan, saada mahdollisuuden ja pitää siitä kiinni. Haluan näyttää kaikille ja tehdä tulosta, ja että olen paikan arvoinen.
Mustosen pitkä haastattelu on Liiga-podcastissa.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset