Tuntematon suomalaisnuorukainen räväytti pituutta liki 8 metriä – EM-raja rikki!
Vasta 19-vuotias Kristian Bäck ponnisti voittoon ennätyksellään 795 pituushypyn leirikilpailussa Formiassa. Vasa IS:n hyppääjä rikkoi siten kolmantena suomalaisena Amsterdamin EM-kisojen tulosrajan 795. Hypyssä oli myötätuulta 1,4 metriä sekunnissa.
Bäck, 19, ponkaisi hyvän hypyn jo ensimmäisellään. Toinen toi voiton.
– Se oli ilmava hyppy. Sain lantion paremmin mukaan, mutta paljon on vielä parannettavaa, Bäck totesi.
Bäckille Formian kilpailu oli kauden ensimmäinen ulkoradoilla. Kevään kunto on erinomainen, siitä kertoo sekin, että hänen toiseksi pisin hyppynsä kantoi 777.
– Kyllä se kahdeksan metriä sieltä vielä tulee, Bäck totesi.
Formian voittotulos on Bäckin ennätys. Aiempi ulkorataennätys oli viime vuonna hypätty 750. Päättyneen talven aikana hän voitti sisäratojen Suomen mestaruuden halliennätyksellään 763.
– Kehityksen taustalla on se, että olen treenannut kovempaa kuin koskaan. Tein pari vuotta sitten päätöksen keskittyä pituushyppyyn ja olen oppinyt paremmin keskittymään ja hallitsemaan itseäni henkisesti, Bäck sanoo.
Bäckin valmennuksesta vastaavat hänen vanhempansa Mikael Bäck ja entinen maajoukkuekolmiloikkaaja Natalia Bäck (ent. Kilpeläinen).
(Lähde: Yleisurheilu.fi)
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Copa American lohkossa draamaa – Meksikon kisat päätökseen
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Max Verstappen sprinttikisan voittoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Argentiina nihkeään voittoon Copa Americassa
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Florida Panthers juhli NHL-mestaruutta – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vau! Seksikäs yleisuheilukaunotar esittelee rohkeasti vartaloaan – ”Kaunis pylly”
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Argentiina selvitti alkulohkon puhtaalla pelillä – Kanada pusersi jatkoon
- Brasilia ja Kolumbia vakuuttaviin voittoihin
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Brasilia avasi Copa American nihkeästi
- Itävallan F1-kilpailussa hurjaa draamaa – George Russell ajoi voittoon
- Meksiko taipui Copa Americassa – Ecuador vakuuttava
- Uruguay vietti maalijuhlia – USA:lle kirvelevä tappio
- 38-vuotias Annemari Sandell-Hyvärinen päihitti Suomen nykyhuiput!