Pietarin MM-kisaopas Nicky Haldinilla on erikoinen pulma: häntä tullaan nykimään hihasta aika ajoin nimikirjoitusten ja keskusteluiden toivossa.

Kannattajien ja lätkäkansan Haldiniin kohdistuvaan mielenkiintoon on syynsä. Haldin näet sattuu näyttämään huomattavan samalta Leijonien hyökkääjän Antti Pihlströmin kanssa.

– Jokunen Slovakian pelaaja oli lyönyt keskenään vetoa, että olenko minä Pihlström. Muut seurueesta olivat jo kuulleet, etten ole, mutta yksi heistä ei ollut ja hän tuli sitten kysymään, Haldin naureskelee Leijonat-sivuston haastattelussa.

– Oleskelin MM-teltassa ja juttelin nuorten miesten kanssa. Puhuttiin pitkään, ja ajattelin, että he olisivat aiemmista MM-kisoista tuttuja. Sitten he kysyivät jo, miksei kisapassiani ole leimattu.

Myös Pihlströmin entinen pelitoveri meni halpaan. Haldinin mukaan ex-pelikaveri hävisi vedon, jonka seurauksena tämä joutui maksamaan 100 euroa ystävälleen.

Monien suomalaiskannattajien pelipaitaa koristaa Haldinin, ei Pihlströmin nimikirjoitus. Opas ei aina jaksa selittää nimmareita kysyvälle yleisölle mistä on kyse, vaikka pyrkiikin hyväntahtoisesti selittämään asian auki mahdollisimman usein.

Haldin varmistaa monesti, haluaako pyytäjä oikeasti juuri hänen nimikirjoituksensa.

– Monesti ottelu on vielä alkamaisillaan, on puoli tuntia matsiin ja tullaan stadionin ulkopuolella kysymään. Jos ei tuolloin tajua, silloin käytetään sitä hölmöyttä hyväkseen, lempinimellä ”Niki” MM-kisatoreilta Haldin kertoo.

Kerran Haldin päätti hyödyntää yhdennäköisyyttään.

– Oltiin Turussa ja oli jäätävä baarijono. Käveltiiin jonon viereen, ja sieltä huudeltiin, että menkää jonon perälle. Kuiskasin poken korvaan, että ”olen Pihströmin Antti”, ja saman tien päästiin sisään.

Koris-, futis- ja lentopallokisoissa matkusteleva MM-kisaopas saa sentään olla rauhassa.

– Siellä sitä ongelmaa ei ole, mutta Kalajoen Juhannuksessa on.

Tunnistaisitko sinä, kumpi on kumpi? Voit katsoa kuvan tästä linkistä.