Tottenhamin hyökkääjä Harry Kane on ollut tällä kaudella toistaiseksi vain varjo viime vuonna maaleja tykittäneestä nuorukaisesta.

Kane, 22, pussitti verkkoihin viime kaudella huikeat 31 maalia kaikissa kilpailuissa, mutta tällä kaudella meno on ollut hiljaisempaa. Hän ei ole tehnyt vielä maaliakaan kuluvalla kaudella.

Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino uskoo alkukauden heikon startin vaikuttaneen Kanen itseluottamukseen negatiivisella tavalla. Argentiinalaisluotsi kuitenkin vakuuttaa, ettei englantilaiskärki ole muuttunut viime kaudesta – ainakaan ihmisenä.

– Mielestäni Harry on sama henkilö ja hänellä on sama mentaliteetti kuin viime kaudella, Pochettino sanoi Machester City-ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

Kane pelasi viime valioliigakauden päätteeksi alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa, missä hän ei onnistunut iskemään Englannille ainuttakaan osumaa kolmessa pelissä.

– Kauden jälkeen hän lepäsi ja lähti kisoihin, eikä onnistunut tekemään maalia kolmessa pelissä, Pochettino totesi.

Kanen paluu Tottenhamin harjoituskaudelle venyi hiukan EM-kisojen takia. Pochettino uskoo myöhäisellä paluulla olevan jonkin verran vaikutusta hänen luottokärkensä tämänhetkisiin suorituksiin.

– Hän palasi pre-seasonille myöhään ja tarvitsi palautumisaikaa. Joskus et ole parhaassa maalivireessä kun aloitat pelaamisen, ja kun et osu niin itseluottamuksesi laskee.

– Näin luultavasti tapahtui, mutta kaikki on hyvää kokemusta tulevaisuudelle.

Kanella – joka ei ole vielä iskenyt maalia kuudessa Valioliigan ottelussa – näyttää olevan selkeä vaikutus Tottenhamin tuloksiin. Spurs on voittanut vasta kahdesti tällä kaudella Valioliigassa.

Tottenham kohtaa Manchester Cityn tänään lauantaina kotikentällään White Hart Lanella. Ottelu alkaa klo 14.45 Suomen aikaa.

Lähde: Goal.com