Todellinen Pate-Show Winnipegissä – 19.10.2016 jää historiaan
Kuva: Getty Images
Patrik Laine aloitti NHL-uransa syksyllä 2016. Kuten tiedetään, ”Pate” Laine oli sinut uuden sarjan kanssa välittömästi ja verkko oli heilahtanut Winnipeg Jetsin riveissä jo kerran alkukaudesta. Historian kirjoihin Tampereelta maailmalle lähtenyt Laine nousi viimeistään 19. lokakuuta, kun joukkue kohtasi kotonaan Toronto Maple Leafsin.
Ottelu kiinnosti normaalia enemmän myös siksi, että siinä kohtasivat NHL:n saman kauden kaksi korkeinta varausta, Toronton ykkösvaraus Auston Matthews ja Laine. Kumpikin pelasi erinomaisesti, mutta Laine veti lopulta pitemmän korren: iltapuhteen saaliina oli uran ensimmäinen hattutemppu! Laine oli NHL-historian toiseksi nuorin pelaaja, joka kolmen maalin illassa onnistui. Vain Jordan Staal oli tehnyt saman nuorempana.
Ottelu oli kaikin puolin viihdyttävä. Winnipeg oli ottelussa jo 0-4 tappiolla, mutta Laineen johdolla alkoi kiri. Lopulta Laine tasoitti ottelun minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä, tehtyään kirivaiheessa Jetsin toisen maalin jo aiemmin.
Jatkoajalla sinetöityi Jetsin voitto ja Laineen hattutemppu. ”Kilpakumppani” Matthews sai tilaisuuden ratkaista peli jatkoajalla, mutta läpiajo epäonnistui. Laine kuittasi asian ja iski ilman kolmannen maalinsa.
Tämän jälkeen sensaatio oli valmis myös NHL-piireissä – Suomessahan Laine oli naulattu seuratuimpien ja suosituimpien urheilijoiden joukkoon alkuvuoden nuorten Leijonien, Tapparan ja MM-Leijonien peleissä.
Viasat jääkiekko näyttää suomalaisittain historiallisen ottelun keskiviikkona.
LUE MYÖS:
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!