Tim Sparv: ”Argentiina on hankala vastustaja”

Suomen A-maajoukkueen ja Midtjyllandin Tim Sparv odottaa sunnuntai-illan MM-finaalista tasaista ja tiukkaa koitosta. Hän uskoo, että Argentiina pystyy laittamaan tiukasti kampoihin ennakkosuosikkina lähtevälle Saksalle.
Sparv on jo ennen kisoja liputtanut Saksan puolesta eikä mielipide ole muuttunut kisojen aikana.
– Luulen, että Saksa voittaa, mutta jos joku joukkue voi tehdä sen pelin vaikeaksi, niin se on Argentiina. Argentiina on kurinalainen ja puolustaa hyvällä tasolla, Sparv analysoi ottelun lähtökohtia.
Argentiina omaa erittäin nimekkään ja hyökkäysvoittoisen ryhmän, mutta sen peli on ollut varsin puolustusvoittoista. Sparvin mukaan joukkue on löytänyt menestysreseptin, joka sopii sille parhaiten.
– Argentiinan pelityyli on yllättänyt minut. Luulen, että he tietävät ja ymmärtävät miten pelata pärjätäkseen. Esimerkiksi Brasilia meni päästä päähän ja oli huonosti organisoitu. Argentiina on enemmän eurooppalaisempi joukkue ja hankala vastustaja.
Sparvin mukaan ottelun ratkaisu saattaa venyä loppuun saakka.
– En usko, että nähdään samanlaisia maalimääriä kuin edellisissä otteluissa. 1-1 ja sitten jatkoajalle ja rankkareille.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Rukan hyisissä olosuhteissa
- Carolinan suomalaiset syvensivät Columbuksen ahdinkoa
- F1-kausi päättyi Max Verstappenin juhliin
- Iivo Niskanen jäi niukasti toiseksi