Teini-ikäinen Jari Litmanen jäi ”väliin roikkumaan”

Torstaina omaelämäkertansa julkaiseva Jari Litmanen sanoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle olleensa teini-ikäisenä ”välissä roikkumassa”.
15-vuotias Litmanen pääsi 1980-luvun puolivälin jälkeen mukaan Lahden Reippaan edustusjoukkueeseen. Oman ikäisten kanssa ei enää ehtinyt juuri hengata, mutta joukkuekaverien asiatkin kuulostivat toisesta maailmasta olevilta: työpaikat, opiskelut, vaimot, lapset, autot, baarit…
– Ainoa yhteinen asia oli se, että me pelattiin samassa joukkueessa. Kenttätilanne oli ainoa, jossa olin samalla tasolla kuin he. En kuulunut itseäni vanhempiin, vaikka olin heidän mukanaan, mutta en kuulunut enää nuoriinkaan. Olin välissä roikkumassa, Litmanen toteaa.
Litmaselle tilanne ei kuitenkaan ollut vaikea – hän oli vakaasti päättänyt edetä jalkapalloammattilaiseksi, vaikka sellainen oli 1980-luvun Suomessa kaikkea muuta kuin tavallista.
Lähde: Kuukausiliite
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa