Tapparalle kirpaiseva tappio Norjassa: ”Ei pystytty tappamaan”

Tapparan CHL-kausi alkoi harmittavalla vierastappiolla Norjassa, kun koko ottelun alakynnessä ollut kotijoukkue Storhammar kaapi voiton lopulta voittolaukauskilpailun kautta maalein 3-2.
Pitkän kaavan kautta lauotuissa voittolaukauksissa ykkösnimeksi nousi Norjan maajoukkuehyökkääjä Patrick Thoresen, joka upotti kolmesta yrityksestään jokaisen.
Ottelu alkoi Tapparan kannalta erinomaisesti, sillä Juhani Jasu vei vieraat ylivoimalla johtoon vain muutaman minuutin pelin jälkeen. Ottelun puolivälin jälkeen Jere Karjalainen lisäsi johtoa jälleen ylivoimalla, mutta Storhammar kavensi Niklas Fogströmin maalilla vielä toisen erän lopussa.
Kotijoukkueen ykkösnimi maalivahti Oskar Ostlundin ohella oli hyökkääjä Patrick Thoresen, joka toi päätöserässä Storhamarin tasoihin. Ottelu eteni lopulta Tapparan erinomaisista paikoista huolimatta jatkoajan kautta voittolaukauskilpailuun, josta tamperelaisille kotiin jäi lopulta vietäväksi vain piste.
– Suurimman osan ajasta mehän olimme pelin päällä. Maalipaikkoja luotiin, mutta peliä me silti ei pystytty missään vaiheessa tappamaan, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi harmitteli ottelun jälkeen.
– Kireä ja tasainen peli, jossa kenttäpelissä me olimme kyllä edellä, mutta maalinteon tasaisuus vei lopulta rankkareille asti. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä fiilis siitä, että kausi on nyt saatu avattua.
Tapparan taival jatkuu sunnuntaina, kun se matkustaa Tsekkeihin Trinecin vieraaksi. Trinec hävisi CHL-avauksensa Djurgårdenille rumasti maalein 1-6.
C More näyttää kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä suoratoistopalvelussa www.cmore.fi
Lähde: CHL:n tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa