Suurlupauksen syöksylasku – Ei mahtunut edes West Hamin penkille
Jack Wilsheresta odotettiin seuraavaa suurta englantilaista keskikenttäpelaajaa vielä vuosikymmenen alussa. Mies pelasi Arsenalin keskikentällä säännöllisesti ja merkkasi itselleen komeat 34 A-maaottelua Kolmen leijonan paidassa. Viimeiset viisi vuotta ovatkin sitten olleet Wilsheren kohdalla melkoista alamäkeä.
Jatkuvista loukkaantumisista Arsenalissa kärsinyt Wilshere lähetettiin ensin liigasta viime kaudella pudonneeseen Bournemouthiin lainalle,
jonka jälkeen mies kaupattiin West Hamiin peräti kolmen vuoden sopimuksella. Mikään kultakaivos Wilshere ei Hammersille ollut, sillä hän on pelannut 100 000 punnan viikkopalkalla vain 16 peliä Valioliigaa viimeisen kahden kauden aikana.
Ei voida siis pitää suurena yllätyksenä, että West Ham halusi terminoida Wilsheren sopimuksen kesken viimeistä sopimusvuotta.
Wilshere julkaisi tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa oman versionsa, jonka mukaan hän on ollut täydessä pelikunnossa viimeiset kuukaudet.
– Olen harjoitellut täydellä painolla viimeiset kuukaudet. Olen edelleen sitä mieltä, että minulla on paljon annettavaa kentällä. Uskon, että pystyn edelleen pelaamaan aivan absoluuttisella huipulla, Wilshere vakuuttaa.
Ilman sopimusta olevalla Wilsherella on vielä aikaa löytää uusi seura Brittein saarten sarjoista, sillä maan sisäinen siirtoikkuna Valioliigasta Championshipiin on edelleen auki.
Ilman Wilsheren palveluksia Valioliigaa jatkava West Ham kohtaa maajoukkuetauon jälkeen Lontoon paikallisessa Tottenhamin 18.10. Tämän
ja kaikki muutkin Valioliigaottelut näet V Sportin urheilukanavilta sekä Viaplay.fi:stä.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen