Itävalta ja Suomi järjestivät keskiviikkoiltana Wiener Neustadtissa pelatussa miesten käsipallon EM-jatkokarsintalohkon avausottelussa todellisen trillerin. Itävalta hallitsi ottelua lievästi 50 minuuttia, mutta lopun Suomi tuli vahvasti ja paineli riemukkaaseen voittoon maalein 31-27 (14-16).

Ottelu alkoi Suomelta hiukan nihkeästi ja ennen ensimmäistä maalia Itävalta oli karannut jo 3-0-johtoon. Suomi sai kuitenkin rytmistä kiinni ja 12. minuutilla tilanne oli jälleen tasan. Itävalta pysyi kuitenkin niukasti niskan päällä ja isäntien taukojohto oli kaksi maalia.

Tauon jälkeen kuvio oli sama. Itävalta pääsi muutaman, maalin johtoon, mutta Suomi nousi nopeassa tahdissa aina rinnalle. Viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa kuvio kuitenkin kääntyi ja Suomi nousi ensi kertaa ottelussa johtoon. Johto repesi saman tien kolmeen maaliin, eikä Suomi enää johtoasemastaan luopunut, vaan piti varmasti voitosta kiinni loppuun saakka.

Päävalmentaja Kaj Kekki oli aiheesta tyytyväinen ottelun jälkeen ja kiitteli koko joukkueen panosta.

– Kaverit tekivät sen mitä yläkanttiin pelatessamme pystymme tekemään. Painopiste oli siinä, että uskallamme pelata ja ottaa riskejä. Niitä otimme vielä lopussakin ja se toi tulosta, Kekki kertoi Wiener Neustadtista Käsipalloliiton tiedotteen mukaan.

– Olen ylpeä joukkueesta, toinen puoliaika oli meiltä todella mallikasta pelaamista. Täytyy nostaa pelaajille hattua. Tämä oli karsintalohkolle loistava alku.

Suomi sekoitti heti ensimmäisessä ottelussa lohkon ennakkoasetelmia toden teolla kaadettuaan kakkoskorista lohkoon arvotun Itävallan vieraskentällä. Lauantaina edessä on vielä kovempi mittari, kun lohkon ennakkosuosikki Espanja saapuu vierailulle Siuntioon. Espanja kaatoi lohkon toisessa avauskierroksen ottelussa Bosnia-Hertsegovinan maalein 30-21 (12-6). Ottelu Folksam Arenalla alkaa kello 14.30.

EM-jatkokarsinta, Wiener Neustadt:
Itävalta – Suomi 27-31 (16-14)

Suomen maalit: Teemu Tamminen 10, Nico Rönnberg 7, Oscar Kihlstedt 4, Benny Broman 2, Kristian Jansson 2, Miro Koljonen 2, Richard Sundberg 2, Fredrik Forss 1, Robin Sjöman 1