Suomen voitto Valko-Venäjästä oli näytös! – Tässä Huuhkajien viisi isointa onnistujaa
Kuva: Juha Tamminen
Suomi otti lauantaina komean 2-0-voiton Valko-Venäjästä Jere Urosen ja Mostagh Yaghoubin maaleilla Kansojen liigan kenraaliharjoituksessa Tampereella. Vaikka vastustaja ei ollut ihan sieltä kovimmasta päästä, niin oli Huuhkajien esitys todella toiveita herättävä. Etenkin aktiivinen peli hyökkäyssuuntaan oli silmiä hivelevää. Toimituksemme listasi ottelun viisi parasta suomalaisonnistujaa.
5. Lukas Hradecky
Turkulaiskassari otti juuri ne tarvittavat torjunnat, jotta Suomen peli pysyi rentona johtoasemassa. Otti pelin jälkeen Pohjoiskaarteen fanit haltuun ja antoi heillekin lähes kaikkensa, pelivaatteita myöden. Hradecky on joukkueen selvä ykköstähti ja juuri sellainen persoona, joka saa kannattajat kotisohvilta liikkeelle.
4. Jere Uronen
Ensimmäinen A-maajoukkuemaali on hieno virstanpylväs. Oli maalipaikassa kylmäverisempi kuin samalla laidalla viilettänyt Pyry Soiri. Uronen jaksoi ahkerasti tehdä juoksuja selustaan ja tarjosi keskikenttäpelaajille syöttömahdollisuuksia. 23-vuotias pakki on tärkeä lenkki Markku Kanervan palapelissä.
3. Rasmus Karjalainen
Todella pirteä esitys maajoukkuetulokkaalta. Vahvat otteet Veikkausliigassa näkyi hyvänä itseluottamuksena Huuhkaja-paidassa. Uskalsi haastaa Valko-Venäjän pakkeja ja syötti komeasti ottelun voittomaalin. Karjalainen selvästi nautti pelaamisesta. On selvä vaihtoehto Huuhkajien hyökkäykseen jatkossakin. Ulkoinen olemus katsomosta katsottuna muistuttaa hieman Leicester-kärki Jamie Vardya.
2. Glen Kamara
Dominointia. Sitä keskikenttäpelaajan esitys totisesti oli. Dundee FC:ssä mahtavan kauden pelannut Kamara antoi Kanervalle todella paljon mietittävää. Avauskokoonpano saattaa jatkossa mennä kilpailullisissakin peleissä uusiksi. Miehen otteet kumpaankiin suuntaan olivat todella vakuuttavia. Kamara pystyi pitämään palloa pienessä tilassa ja etenkin syöttökombinaatiot Robin Lodin kanssa oli kaunista katseltavaa. Valitettavasti Kamara joutui tulemaan vaihtoon ottelun 54. minuutilla nivusvaivan vuoksi. Sen jälkeen Huuhkajien pelissä alkoi selvä suvantovaihe.
1.Robin Lod
Panathinaikosissa nappikauden pelannut Lod oli kentän kingi. Oikealta laidalta jatkuvasti sisään leikannut helsinkiläinen oli aina siellä missä tapahtui. Lod tarjoili joukkuekavereilleen namupasseja ja pääsi itsekin laukomaan pariin otteeseen. Maali tai maalisyöttö olisi kruunannut miehen pelin. Lod malttaa pitää palloa pienessä tilassa ja pystyy haastamaan ovelilla ulkosyrjäkosketuksillaan vastustajia.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy