Sivustomme asiantuntija Lauri Hollo arvioi, millainen maku jäi Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsinnasta ja millä eväillä lähdetään ensi syksyn MM-karsintoihin.

Lauri, nämä karsinnat olivat tässä, kerro ensin, miltä näytti viimeinen ottelu Pohjois-Irlantia vastaan?

– Se oli sellainen panokseton harjoitusottelutyyppinen, josta puuttui draivi lähes kokonaan. Molemmista joukkueista näki, että se viimeinen rypistys oli jätetty jo matkan varrelle. Sinänsä hyvä, että Suomi sai ajettua sisään muutamia uusia kasvoja, Ville Jalasto oli mainio puolustuksessa ja toisen jakson pelannut Robin Lod selviytyi hänkin ihan kuivin jaloin ottelusta. Ja hei, Paulus Arajuuren maali, oli aika huikea suoritus romuluiselta topparilta.

Markku Kanervalta erittäin hyvä saldo välikausivalmentajana, kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä.

– Niin oli. Eniten muuttui ilmapiiri joukkueen sisällä, kun päävalmentaja vaihtui, sen näki jo pelaajien ilmeistä ja haastatteluista. Mixu Paatelaisen aikakaudella ilmeet olivat kireitä ja haastattelut suorastaan masentavia. Kanerva pystyi luomaan aivan erilaisen ilmapiirin ja pystyi myös peluuttamaan sellaista jalkapalloa, jolla saatiin raavittua kahdeksan pistettä kasaan. Hieno saldo siihen nähden, että Paatelainen sai kuudessa pelissä neljä pistettä.

Mikä pelaamisessa muuttui?

– Reagoitiin selvästi enemmän sekä kulloiseenkin vastustajaan että pelin sisällä tapahtuviin asioihin. Ei jalkapalloa voi yksinkertaisesti tällä tasolla pelata millään sapluunalla. Ihailtavaa oli se, että Kanerva ei kuitenkaan rakentanut mitään royhodgsonmaista bussitaktiikkaa, vaan Suomi myös piti palloa ja hallitsi jokaisessa ottelussa aika ajoin. Jos ja kun Hans Backe on nämä pelit katsonut ja analysoinut, tästä hänen on hyvä lähteä jatkamaan. Kanerva toi esiin sen, kuinka Suomen on mahdollista menestyä näillä pelaajilla, joita on käytössä.

– Ja onhan se suorastaan hämmästyttävää, että kun koko ajan puhutaan Roman Eremenkon olevan Suomelle elintärkeä pelaaja, niin nämä kaikki viimeiset kahdeksan pistettä tulivat ilman häntä. Mielenkiintoista nähdä, miten peli toimiikaan, kun Eremenko saadaan istumaan tuohon sapluunaan tismalleen oikeaan rooliin.

Pitäisikö Markku Kanervan jäädä valmennustiimiin mielestäsi?

– Kanervan pitäisi ehdottomasti jatkaa, mutta Backe tekee nämä päätökset. Uskon että hänestä olisi pelaajat ja suomalaisen jalkapallon läpikotaisin tuntevana iso apu uudelle päävalmentajalle. Veikkaan että Backe on myös tämän johtopäätöksen vetänyt ja Kanerva on mukana jatkossakin.

Backe ottaa ohjat vuodenvaihteessa ja syksyllä alkavissa MM-karsinnoissa vastassa ovat Kroatia, Islanti, Ukraina ja Turkki, millaiset näkymät?

– Onhan tuo lohko rehellisesti arvioiden täysin eri planeetalta kuin mitä tämä EM-lohko oli. Islanti varmisti EM-paikkansa ajat sitten ja siellä on iso buumi päällä. Kroatia ja Turkki ovat molemmat menossa myös vahvasti ensi kesän EM-turnaukseen. Ukraina saattaa hyvinkin olla paras lohkokolmonen ja mennä suoraan jatkoon, joten kovia maita tulee vastaan.

– Ei kuitenkaan mielestäni yhtään ylipääsemätöntä. Ei Islannin pelaajamateriaali ole paperilla juuri sen kummoisempi kuin Suomen, jos ollenkaan. Ukrainakin on täysin lyötävissä. Mielenkiintoisia pelejä varmasti tulee, vaikka pääsy MM-turnaukseen tuosta lohkosta vaatii kyllä täydellistä onnistumista Backelta ja pelaajilta. Mutta ei se mahdotonta ole, kysykää vaikka islantilaisilta ja albanialaisilta.