Suomalaislupaus nauraa uudelle lempinimelleen – ”Pohjanmaan Messi”
Simon Skrabb on pelannut kolme kautta Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa. Keskikentän taituri on selvästi tehnyt vaikutuksen länsinaapurissa.
Vuonna 1995 syntynyt Simon Skrabb on tunnettu reilun vuoden ajan lempinimellä ”Skorpioni”. Nimi tuli upeasta osumasta, minkä hän iski kauden 2015 päätöskierroksella niin sanotulla skorpioni-potkulla. Tuo maali valittiin myös Ruotsin komeimmaksi samana vuonna. Muutama kuukausi sitten se ylsi vielä FIFA:n Puskas-kilpailun kymmenen tyylikkäimmän joukkoon.
Nyt Skrabb on kuitenkin saanut ruotsalaisilta jo uuden lempinimen. Allsvenskan.se-sivusto kutsuu suomalaista jutussaan ”Pohjanmaan Messiksi”.
– Jahaa, sitä en olekaan kuullut aiemmin. Ei mikään huono lempinimi, Skrabb nauraa.
Skrabb siirtyi joulukuussa Superettaniin tippuneen Geflen riveistä IFK Norrköpingiin, joka voitti toissa kaudella mestaruuden ja viime kaudella pronssia.
Parhaillaan hän valmistautuu Huuhkajien kanssa Slovenia-maaotteluun Abu Dhabissa. Peli on ohjelmassa perjantaina.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa