Suomalaisjoukkueelle ehdotetaan paikkaa Mestareiden liigaan
Kuva: Getty Images
Lentopalloliiton hallitus päätti maanantaina 11.5.2020, että LP Viesti on Suomen Lentopalloliiton asettaman rankingin mukaan ehdolla suomalaisena joukkueena CEV:n naisten Mestareiden liigaan. Euroopan lentopalloliitto CEV nimeää joukkueet kansallisten liittojen asettaman rankingin pohjalta. CEV:n aikaisemman päätöksen mukaan Suomella on naisten Mestareiden liigassa lohkopaikka.
Asia tuli Lentopalloliiton hallituksen käsittelyyn poikkeuksellisessa tilanteessa, missä naisten Mestaruusliiga oli keskeytynyt koronaviruspandemian johdosta ennen pudotuspelejä ja peräti kolme runkosarjan ensimmäistä joukkuetta (Pölkky Kuusamo, LP Kangasala ja LiigaPloki Pihtipudas) olivat ilmoittaneet, että eivät ole kiinnostuneet Mestareiden liigan paikasta. Lentopalloliton hallitus oli aikaisemmin 18.3.2020 päättänyt, että eurocup-paikat jaetaan ensi kaudella siinä järjestyksessä kuin kuluneen kauden Mestaruusliigan tilanne oli liigan keskeytyshetkellä. Miesten osalta Mestareiden liigapaikka oli myönnetty Hurrikaani-Loimaalle ja naisissa Pölkky Kuusamolle.
Päätöksen pohjaksi Suomen Lentopalloliitto pyysi linjausta CEV:stä, jonka mukaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa kansallisilla liitoilla on normaalia enemmän vapauksia asettaa kansallinen ranking. Kriteereinä liitot voivat käyttää kuluneen kauden tilanteen ohella myös mm. edellisten kausien menestystä, seuraorganisaation laatua ja kokemusta jne. Lisäksi liiton hallituksen päätöksen taustalla on CEV:n kilpailusäännöt, joiden mukaan Suomen tulisi normaalitilanteessa esittää Mestareiden liigaan yhtä joukkuetta, joka on maan mestari.
– On ehdottoman tärkeää suomalaisen lentopallon kannalta, että Suomella säilyy paikka Mestareiden liigassa ja vielä lohkovaiheessa. Kun runkosarjan perusteella peräti kolme parasta joukkuetta eivät olleet käytettävissä, tilanne oli monella tapaa poikkeuksellinen. Päätöksessä painottui CEV:n ohjeistuksen pohjalta aiempien vuosien menestys ja valinta osui hallitsevaan mestariin LP Viestiin ja on siten myös helppo perustella CEV:lle. Miesten osalta aiemmin tehty päätös on myös hyvin linjassa CEV:n kertomien kriteerien kanssa, toteaa Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho.
Lentopalloliitto on keskustellut CEV:n kanssa mahdollisista toisista maakohtaisista paikoista suomalaisille seurajoukkueille ja tulee esittämään Suomelle yhtä lisäpaikkaa Mestareiden liigaan niin miehissä kuin naisissa ranking-ilmoituksen yhteydessä.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset