Suomalaishiihtäjiltä hieno onnistuminen parisprintissä

Salpausselän kisat käynnistyivät maastohiihdon osalta sykähdyttävästi, kun Jasmi Joensuu ja Jasmin Kähärä taistelivat vapaan hiihtotavan parisprintin palkintopallipaikasta.
Suomalaiskaksikko jäi kovan taistelun päätteeksi lopulta neljänneksi, vain 0,29 sekuntia kolmannesta sijasta.
– Nyt jäi käteen loppukiritappio ja nelossija. Oli tämä meiltä kuitenkin tosi hyvä taistelu, pohtivat Joensuu ja Kähärä kilpailun jälkeen Hiihtoliiton tiedotteen mukaan.
Karsinnasta tiensä finaaliin selvitti myös Suomen naisten kakkosjoukkue, joka hiihti lopulta kilpailussa sijalle 14. Joukkueessa hiihtivät Eevi-Inkeri Tossavainen ja Tiia Olkkonen.
Miesten finaalissa nähtiin mukana Suomen miesten ykkösjoukkue, jonka muodostivat Lauri Vuorinen ja Joni Mäki. Suomalaiskaksikko oli finaalin yhdeksäs.
Mäki sai perjantai-iltapäivään pirteät suoritukset.
– En ehkä osannut odottaa, että näinkin hyvältä tuntuisi. Oli ihan hyvä kulku tänään, pohti Mäki.
Lauantaina Lahdessa kisataan sprinttimatkoilla, yhdistetyssä sekä mäkihypyn joukkuekilpailussa.
Elisa Viihde Viaplay ja V sport kanavillaan seuraa Salpausselän kisoja läpi viikonlopun.
Lähde: Hiihtoliiiton tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Teemu Pukkia huhuillaan Huuhkajien tutkaparin joukkuekaveriksi
- Florida otti elintärkeän voiton ja kavensi NHL:n finaalisarjan
- Huuhkajien EM-karsintajoukkue nimetty – mukana yksi debytantti
- Konferenssi-liigan finaali keskiviikkona
- Vegas jälleen murskaava NHL-finaalissa
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä