Southamptonille ikäviä uutisia – Huippuhyökkääjä sivussa jouluun saakka
Mainiossa vireessä Valioliigan viidentenä oleva Southampton joutuu tulemaan lähiviikot toimeen ilman hyökkääjä Danny Ingsiä.
Ings sai polvivamman sunnuntain vieraspelissä Aston Villaa vastaan, eikä pelikuntoon paluu ole mahdollista ilman pienimuotoista polvioperaatiota, Southampton tiedotti.
Sikäli onni onnettomuudessa, että alun perin Ingsin ristisiteen epäiltiin poikenneen, mutta todennäköisesti kyseessä on astetta lievempi sivusidevamma, brittilähteet arvuuttelevat.
Saints-manageri Ralph Hassenhutl oli luonnollisesti pettynyt tähtensä loukkaantumiseen, eikä täysin sulata vieläkään Aston Villan kovaa peliä hyökkääjäänsä vastaan.
– Villa-ottelu oli kovaotteinen, mielestäni ajoittain jopa liikaakin. Joudumme nyt kantamaan muutaman brutaalin taklauksen aiheuttamaa vahinkoa seuraavat viikot, sveitsiläinen manasi.
Viisi maalia tällä kaudella laukonut Ings on luonnollisesti sivussa myös viimeisistä Kansojen liigan otteluista Kolmen leijonan paidassa.
Southampton kohtaa vielä ennen maaottelutaukoa St Mary´sillä hyvässä iskussa olevan Newcastlen. Näet ottelun perjantaina 6.11. V Sportin jalkapallokanavalta tai Viaplay.fi:stä.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa