Brasilialaishyökkääjä Matheus Batista liittyy jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan SJK:n riveihin lainasiirrolla brasilialaisesta Atletico Turabaosta.

Batista, 23, on brasilialaisen Gremion kasvatti ja pelannut urallaan Gremion kanssa Brasilian pääsarjaa sekä lainasopimuksella Euroopassa Portugalin pääsarjassa CD Tondelan riveissä. Batista liittyi SJK:n mukaan tänä viikonloppuna ja on käytettävissä tulevissa otteluissa. Siirtopaperit tehtiin ennen siirtoikkunan sulkeutumista viime viikolla.

– Otan tämän siirron suurena haasteena. Kaikki tämä mitä olen täällä nyt nähnyt kertoo, että seura on erittäin hyvin organisoitu ja fasiliteetit ovat hyvät, Batista kertoo SJK:n sivuilla.

– Tutkin joukkueen pelaajia ja seuraa omatoimisesti jo etukäteen ja huomasin, että SJK:lla on ollut hieman vaikea kausi viime vuonna. Olen kuitenkin varma, että voin maaleillani auttaa seuraa ja joukkuetta voittamaan. Olen myös täysin varma, että tämä on oikea askel minulle urallani. Eli kokonaisuutena, olen siirtoon erittäin tyytyväinen, Batista jatkaa.

 

Batista on edustanut suurseura Gremiota vuodet 2012-2018 ja siirtyi Brasilian osavaltiosarjassa pelaavan Atletico Turabaon riveihin viime vuoden puolella. Hän pelasi vielä tämän vuoden alusta Turabaossa kahdeksan ottelua ja teki niissä yhden maalin. Viimeisin peli Turabaon paidassa on 17. helmikuuta.

Lähde: SJK