Sivusto: Real Madridin keskikenttämies suolasi seurajoukkuetoverinsa karulla tavalla – katso video
Espanja koki tiistaina kirvelevän tappion Krotialle 1-2-lukemin.
Espanjalla oli 1-1-tilanteessa mahdollisuus siirtyä johtoon, mutta Sergio Ramos epäonnistui rangaistuspotkussa. La Rojan toppari laukoi suoraan keskelle maalia ja maalivahti Danijel Subasic pystyi torjumaan vedon.
Subasic lähti maaliviivaltaan metrejä ulos ennen Ramosin ehtimistä palloon, mutta tuomari ei uusinut rankkaria sääntörikkeestä huolimatta.
Ennen rangaistuspotkua Kroatian Darijo Srna kävi videokuvan perusteella keskustelun vaihtopenkin suuntaan. 101greatgoals-sivuston mukaan penkiltä antoi Srnalle neuvoja Real Madridia edustava Luca Modric, joka oli loukkaantumisen takia sivussa pelistä.
Modricin uskotaan vihjanneen Srnalle, mihin Ramos vetäisi pilkkusa. Srna säntäsi pian molari Subasicin luo ja kuiskasi tämän korvaan jotain rankkariin liittyvää.
Srnan ja Modricin ”keskustelun” sattui kuulemaan, tai ainakin eleistä päättelemään Espanjan Sergio Busquets, joka kävi tiettävästi kertomassa tapahtumasta Ramosille.
Ramos saattoi siis muuttaa mieltään vedon suhteen juuri siksi, mitä Busquets sanoi. Modric siis käytönnässä suolasi oman joukkuetoverinsa, mutta kuten sanonta kuuluu, kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa.
Videon tapahtumista voit katsoa alta.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa