Shefki Kuqin kohulausunnosta päätös – ”On sananvapaus kritisoida”
Suomen Palloliiton kurinpitovaliokunta katsoi, ettei FC Interin päävalmentaja Shefki Kuqi ole syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn 12.9. pelatun FC Inter-HIFK-ottelun yhteydessä.
Perustelussaan kurinpitovaliokunta kertoo seuraavaa:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään Valioerotuomarikerhon viesti, video lehdistötilaisuudesta ja Shefki Kuqin vastine.
Kurinpitovaliokunta käsitteli alustavasti asiaa kokouksessaan 15.9.2016, ja päätti painavista syistä käsitellä asian rangaistusmääräysten 5 §:n 2-kohdan perusteella, vaikka siitä ei ole tehty ilmoitusta tai raporttia.
Valioerotuomarikerhon mukaan Shefki Kuqi on väittänyt erotuomareiden pyrkineen tietoisesti vaikuttamaan otteluiden lopputulokseen pitääkseen HIFK:n Veikkausliigassa. Kuqin vastineen mukaan hän ei ole väittänyt yhdenkään erotuomarin manipuloineen tai pyrkineen manipuloimaan kyseistä tai mitään muutakaan ottelua.
Kurinpitovaliokunta on kuunnellut tallenteen lehdistötilaisuudesta ja Kuqi on todennut jossain kohdassa, että erotuomarit haluavat, että HIFK pysyy Veikkausliigassa. Kurinpitovaliokunta ei näe Valioerotuomarikerhon esittämän väitteen tueksi näyttöä, että Kuqi olisi pyrkinyt väittämään, että erotuomarit ovat tietoisesti pyrkineet vaikuttamaan otteluiden lopputulokseen pitääkseen HIFK:n Veikkausliigassa. Kurinpitovaliokunta katsoo, että Kuqilla on sananvapaus kritisoida tapahtumia. Erotuomareilla ei ole ollut rankaisuvaltaa, kun ottelu on päättynyt. Kurinpitovaliokunta katsoo, että Kuqi ei ole syyllistynyt senasteiseen menettelyyn, josta olisi tuomittava rangaistus.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset