Seurapomo innoissaan: ”He rakentavat vahvaa puolustusta”
IFK Mariehamnin seurapomo Peter Mattsson on tyytyväinen joukkueen uuden hankinnan, Jean-Christophe Coubronnen, saamiseen saarelle.
Viime kaudesta oppineena IFK on halunnut puolustukseen vahvan kivijalan ja hankinnat ovat tätä tavoitetta tukeneet. Kokenut Timi Lahti saa vierelleen kokeneen Coubronnen. Parivaljakko on tuttu jo FC Lahden takalinjoilta.
– FC Lahden aikanaan Jean-Christophe pelasi lisäksi Timi Lahden kanssa, joten he tuntevat toisensa hyvin jo siltä ajalta ja tulevat yhteen taas täällä meillä. Uskomme ja toivomme, että he ovat osana rakentamassa vahvaa puolustusta joukkueelle tulevalle kaudelle, Mattsson sanoo IFK Mariehamnin verkkosivuilla.
– Hän on rutinoitunut puolustuspelaaja, jolla on ollut vakaa asema liigassa useamman kauden ja nyt hän vahvistaa meidän takalinjojamme. Tunnemme hänet toki hyvin, koska hän on ollut kentällä vastassa useampana kautena. Hän on pelillisesti taitava puolustaja, joka on saanut oppinsa Ranskassa, Italiassa ja Portugalissa, Mattsson kehuu IFK Mariehamnin tuoretta kasvoa, Coubronnea.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset