Sergio Aguero lähtee Manchester Citysta – Erling Haaland ykkösnimi korvaajaksi

Kärkimies Sergio Aguero jättää Manchester Cityn kuluvan kauden jälkeen. Tämä tuli selväksi maanantaina, kun asiasta ilmoitettiin virallisesti. Tämä käynnisti saman tien spekulaatiot niin 32-vuotiaan argentiinalaisen tulevasta seurasta kuin myös siitä, kenet City hankkii paikkaamaan Agueron jättämän aukon.
Manchester Evening Newsin mukaan Barcelona on vahvimmin kiinni Aguerossa. Myös ainakin Real Madrid ja Juventus ovat olleet kiinnostuneita ja viimeisimpänä – mutta ei ehkä kovin yllättävänä – joukkoon on liittynyt myös PSG. Hurjat 257 maalia 384 ottelussa Citylle latonut Aguero tuskin listattuja pienempään seuraan päätyykään.
City on puolestaan jo useamman viikon ollut ainakin puolivirallisesti kiinnostunut Dortmundin tähtihyökkääjä Erling Haalandista. 20-vuotiaan norjalaisen arvo siirtomarkkinoilla on kasvanut kohisten ja arvioiden mukaan Haaland ei Dortmundista lähde ainakaan alle 150 miljoonan euron.
Vaikka Aguero on kuluvalla kaudella kärsinyt loukkaantumisista, tarvitsee City kovan luokan nimen tilalle. Haaland onkin tällä hetkellä selkeä ykkösvaihtoehto hintalapusta huolimatta. Cityn shekillä kuitenkin riittää katetta, eikä siirtokorvaus ole ylitsepääsemätön este.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa