Serbian ja Kosovon kohtaaminen liikaa – suomalaistuomarit mukana käsipallon MM-karsintakaaoksessa
Kuva: Juha Tamminen
Käsipallon alle 20-vuotiaitten naisten MM-karsintaturnaus Serbiassa oli jo ennakkoon poikkeuksellisen täynnä jännitteitä ja lauantaina tapahtui se mitä ehkä osattiin pelätä: koko turnaus peruutettiin.
Norjan ja Slovakian kohtaaminen perjantaina pelattiin suunnitellusti ja ongelmitta, mutta räjähdysherkkä illan ottelu Serbian ja Kosovon kesken ei päässyt koskaan edes alkamaan Serbian sisäministerin ilmoitettua, ettei ottelua voi turvallisuussyistä pelata. Ottelu olisi ollut maiden ensimmäinen kohtaaminen koskaan missään lajissa millään tasolla.
Nimellisenä syynä oli mielenosoittajien ilmaantuminen hallin edustalle edellisenä päivänä. Euroopan käsipalloliitto EHF oli jo aiemmin siirtänyt ottelun Kragujevacista Belgradiin ja määrännyt sen pelattavaksi tyhjille katsomoille. Serbian hallituksen päätös ei EHF:aa isommin ilahduttanut ja Serbia suljettiin koko turnauksesta saman tien pois.
Lauantaina tuli jo miltei odotettu päätös koko turnauksen keskeyttämisestä. Avausottelunsa 32-23 voittanut Norja oli tapahtumista tyrmistynyt.
– Kutsun tätä skandaaliksi, mutta en lähde osoittelemaan ketään syylliseksi. Tämä on lievästi sanottuna toivoton tilanne, Norjan käsipalloliiton pääsihteeri Erik Langerud sanoi Dagbladetille.
Keskellä kaaosta oli myös vahvasti suomalaisväriä – tosin täysin syyttömänä. Suomalaisen erotuomariparin Miro Korja – Christopher Metsämäki oli määrä jakaa oikeutta Serbia-Kosovo –ottelussa, mutta kaksikon tehtävät jäivät lopulta siis vähiin.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen