Sepp Blatteria savustetaan pois FIFA:n johdosta

FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter on kuumassa paikassa kommentoituaan Qatarin MM-kisojen lahjusväitteitä rasistisiksi. Blatterin mukaan Sunday Timesissa esitetyt väitteet siitä, että erityisesti Afrikan maiden edustajia olisi lahjottu valitsemaan Qatar kisaisännäksi ovat rasistisia ja syrjiviä.
Englannin jalkapalloliiton puheenjohtaja Greg Dyke on tyrmistynyt näistä väitteistä.
– Mielestäni kommenttinne ovat täysin hyväksymättömiä. Olen lukenut artikkelin tarkkaan. Siinä ei ole kyse rasismista vaan korruptiosta FIFA:ssa, kertoi Dyke Sky Sportsille sanoneensa Blatterille.
FIFA on asettanut selvitysmiehen ottamaan selkoa lahjusväitteiden paikkansapitävyydestä. Dyken mukaan selvitys on tehtävä myös siitä, että tiedettiinkö FIFA:ssa näistä väitteistä ennen lehden julkaisua ja myös Blatterin väitteet olisi tutkittava.
– FIFA:n on aika lakata tappamasta viestintuojaa, oli Dyken viesti Blatterille.
Blatterin väistymistä FIFA:n puheenjohtajan paikalta ajetaan nyt entistä voimakkaammin. Esimerkiki Hollannin jalkapalloliiton johtaja Michael van Praag on tätä mieltä.
– Englannin liiton kanta on se, että neljä vuotta sitten hyväksyimme hänen vetäytymisensä nyt. On yllätys, että hän aikookin ehdolle. Haluamme vaalit. Kilpailun, jossa eri kandidaatit kertovat, kuinka he johtaisivat FIFA:a tulevaisuudessa, sanoi Dyke Skyn haastattelussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu