V Sportin ja Viaplayn selostajaässä Ville Kuusinen odottaa mielenkiinnolla keskiviikon Puola-maaottelua Gdanskissa.

– Puola on hyvä haaste Suomelle. Kyseessä on kuitenkin A-liigan joukkue, Kuusinen muistuttaa.

Hän ei lähde arvailemaan nähdään esimerkiksi Robert Lewandoski ja muut tähdet Gdanskin illassa.

– Vielä on epäselvää, kuinka moni Puolan ykkösjätkistä pelaa, mutta samoin Rive Kanerva pääsee ainakin testaamaan niitä pelaajia, jotka eivät ole saaneet näissä karsintapeleissä niin paljon vastuuta.

Kuusisen mukaan Puola-peli toimii oivana kenraalina tuleviin Nations leaguen otteluihin.

– Hyvä näytönpaikka ennen kaikkea. Lähtisin tiirailemaan tätä ennen kaikkea pelaajakohtaisesti, mutta miksei myös pelityylillisesti, sen suhteen tuleeko jotain uutta mukaan.

Se, että Suomi antaa muutamalle pelaajalleen keskiviikkona vapaa-illan, on selostajan mielestä täysin ymmärrettävää.

– Ihan hyvä mielestäni lepuuttaa joitain pelaajia tässä pelissä, säästetään ykköspelaajien kohdalla paukut Nations Leagueen, koska Suomella on edelleen hyvät saumat voittaa koko lohko. Nyt on uusilla jätkillä saumat, Kuusinen kertoo.

Pelaavaa maalivahtia Ville Kuusinen uskaltaa jo veikata.

– Olettaisin, että Jesse Joronen pelaa Puola-pelissä, mutta sen ilta näyttää, Ville Kuusinen päättää.

Puola-Suomi A-maaottelun näet V Sportin urheilukanavalta, Viaplay.fi:stä sekä Viafree -palvelusta keskiviikkona 7.10. klo 21.45 alkaen.