Sami Hyypiän manageroima Brighton jatkoi tappiottomien otteluiden sarjaansa Englannin Mestaruusliigassa. Brighton pelasi 2-2 tasapelin kotikentällään Charltonia vastaan. Manageri Hyypiä näki lauantain ottelussa hyvää ja huonoa.

– Huonoa oli, että peli oli täysin voitettavissa. Hyvää taas se, että nousimme taas tappioasemasta tasoihin, tällä kertaa yliajalla. Joukkue näytti henkistä kanttia, sillä takaa nouseminen ei ole aina kovin helppoa, Hyypiä sanoi.

– Charltonin toinen maali oli taas huonoa, sillä he tekivät sen keskellä meidän pelillisesti parasta jaksoamme. Pelasimme alhaalta ja sitten tuli pallon menetys. Mutta sellaista sattuu välillä, kun halutaan pelata rohkeaa peliä kuten me haluamme.

Hyypiän mielestä ottelu oli erinomaista viihdettä. Tapahtumia oli koko rahan edestä. Kotijoukkueen kannalta viime hetkien tasoitus kruunasi pelin.

– Se tasoitus antoi varmasti hyvän tunteen faneille. Muutenkin ottelu oli sellainen, josta katsojat varmasti nauttivat. Jos joku sattui olemaan ensimmäistä kertaa katsomassa jalkapalloa, hän tulee varmasti toistekin.

– Yleisö viihtyi katsomossa varmasti, Hyypiä kertoi.

Brightonin todella tiukka otteluputki taukoaa maaotteluiden vuoksi. Hyypiä ottaa tauon vastaan ilolla.

– Meille on viimeisen parin viikon aikana tullut seitsemän uutta pelaajaa. Koska otteluita on ollut niin paljon, emme ole ehtineet kunnolla perehdyttää tulokkaita joukkueen peliajatukseen ja taktiikkaan. Muutama pelaaja on saanut viiden minuutin pikakoulutuksen ennen kentälle menoaan, Hyypiä naurahti.

– Nyt meillä on aikaa käydä asioita läpi harjoituskentällä ja niin tulemme myös tekemään. Tauko tulee todella hyvään paikkaan. Tosin viimeiset pari viikkoa on mennyt koko ajan parempaan suuntaan ja tuloksetkin ovat olleet hyviä. Tänään olisi voinut kolmekin pistettä tulla, mutta tasapelikin oli ok, kun muistaa, että tappio oli lähellä.