Ruotsi jatkaa tappiotta – Slovakia nurin
Kuva: Getty Images
Ruotsi jatkaa oman alkulohkonsa kärjessä ja voi jo katsella kohti puolivälieriä kaadettuaan sunnuntaina Slovakian maalein 3-1. Slovakia sen sijaan on tappion myötä kahden pakkovoiton edessä, kun vastaan asettuvat vielä Italia ja Tanska.
Ruotsi hallitsi ottelua alusta saakka ja ensimmäinen erä oli ehtinyt juuri puolen välin yli, kun Gustav Nyquist iski ylivoimalla johtomaalin. Mikael Backlund niittasi 2-0-maalin vain 12 sekuntia ennen erän päättymistä – jälleen ylivoimalla.
Slovakian valmennusjohto yritti herätellä joukkuetta vaihtamalla erätauolla maalivahtia. Varsin hyvän erän kahdesta takaiskusta huolimatta pelannut Jan Laco sai tehdä tilaa Jaroslav Janusille.
Maalivahdin vaihto tuntui myös tehoavan, sillä Slovakia pääsi peliin mukaan ja erän puolivälissä Martin Marincinin laukaus pomppi hiukan onnekkaastikin Ruotsin maaliin. Slovakialla oli paikkansa tasoitukseenkin, mutta enempiä osumia ei toisessa erässä nähty.
Kolmannen erän alkuun Magnus Nygren vei Ruotsin uudestaan kahden maalin johtoon ja tämän jälkeen peli pysyi ruotsalaisten hallussa, eikä Slovakia kovasta yrityksestään huolimatta enää päässyt peliin kunnolla mukaan.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen