Petteri Koponen nousi Suomen sankariksi, kun hän pussitti viimeisillä sekunneilla ratkaisevan heiton sisään, kun Suomi voitti Venäjän kahdella pisteellä.

Miltä tuntui kurittaa joukkuekavereita seurajoukkueesta?
– Tässä oli tuttuja jätkiä ja kolme samassa jengissä pelaavaa kaveria. Pelin jälkeen jätkät onnittelivat ja sanoivat, että hyvä heitto. Ensi kaudella pystyy vähän kuittailemaan. Totta kai tuntuu hyvältä.

Kuinka tärkeä tämä voitto oli?
– Ei tässä voi höllätä. Yritämme ottaa seuraavat kaksi voittoa ja menemme pelin kerrallaan. Molemmat joukkueet ovat sellaisia jotka voimme voittaa ja se on meidän tavoite. Välipäivä tulee hyvään paikkaan.

Ensimmäisellä puoliajalla jäit pisteittä. Mitä tapahtui tauolla kopissa?
– Yritin ensimmäisellä puoliajalla lukea Venäjän puolustusta, mutta aika hyvin he ottivat tilan pois eikä tullut sellaisia luonnollisia paikkoja tehdä koria. Sen jälkeen yritin vain jakaa palloa. Meillä on hyviä heittäjiä. Israelia vastaan pidin liian kauan palloa ja olisi pitänyt luopua siitä. Puoliajalla valmentajat tulivat sanomaan, että pallo olla aggressiivisempi. Sain sitten pari onnistumista ja pari heittoa osui, joten se totta kai tuntui hyvälle ja yhtäkkiä tuntui tilaa löytyvän enemmän.

Viime vuoden MM-kisoissa missasit pari ratkaisevaa heittoja. Toiko tämä balsamia niihin haavoihin?
– Viime vuonna oli kaksi vaparia enkä hirveän montaa kertaa uralla heitä kahta vaparia ohi, mutta se on korista ja tämän lajin hienous. Välillä menee sisään. Paljon kovempiakin jätkiä on heittänyt pari vaparia ohi. Tänään onneksi heitto meni sisään.