Kauden ensimmäinen Stadin derby päättyi HJK:n selvään voittoon. Klubi myllytti HIFK:n maalein 3-1 eikä jossittelua juurikaan jäänyt. HIFK:n leirissä ottelun alkupuolella tullutta punaista korttia pidettiin ratkaisevana, HJK:n leirissä ei.

– Aloitimme vahvasti. Ottelu oli todella yksipuolinen, vaikka toki punainen kortti osaltaan siihen vaikuttikin. Todennäköisesti pelin luonne olisi kuitenkin ollut samanlainen, vaikka sitä (punaista korttia) ei olisikaan tullut, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela sanoi HJK:n verkkosivuilla.

– Toisella jaksolla olisimme tietysti mielellämme pitäneet nollapelin, mutta on aina hyvä, että ottelusta jää parantamisen varaa. Esityksemme oli kaikin puolin vahva ja dominoiva, eikä HIFK käynyt montaa kertaa meidän kenttäpuoliskollamme – ei ennen ulosajoa, eikä sen jälkeen.

HIFK:n Bernardo Tavares oli hieman eri linjoilla.

– Alkuun noudatimme hyvin pelisuunnitelmaa, mutta ulosajon jälkeen homma meni hankalaksi. Mielestäni se ei ollut punaisen vaan keltaisen paikka, näin sen kahden metrin päästä. Mutta joskus pelaajat ja valmentajat tekevät virheitä, joskus tuomarit, sellaista se on. Jouduimme pelaamaan liian pitkään vajaalla. Minun täytyy kuitenkin olla tyytyväinen pelaajien kovaan työntekoon. Onnistuimme vajaalla tekemään maalin, joten se oli hyvä juttu. Pelaajat olivat aggressiivisia ja jaksoivat prässätä, heillä oli hyvä asenne tänään, kertoi Tavares HIFK:n sivuilla.

HJK oli joka tapauksessa pelissä selvästi edellä. Joukkueen maaleista uusi tulokas Bojan Radulovic teki ottelun avausmaalin ja Roope Riski teki kaksi maalia toisella jaksolla. HIFK:n kavennuksen teki Jani Bäckman.

Ottelun jälkeen puhuttaneen punaisen kortin sai HIFK:n Jusif Ali, kun peliä oli pelattu 26 minuuttia.