Päävalmentaja paljastaa Liiga-podcastissa: JYP olisi halunnut Brad Lambertin jo viime keväänä
Brad Lambert siirtyi hiljattain kovan kohun saattelemana JYPiin. Päävalmentaja Pekka Tirkkonen paljastaa tuoreessa Liiga-podcastissa, että kohujuniori oltaisiin haluttu hurrikaanipaitaan jo vuotta aiemmin.
– Hän oli jo viime keväänä ehdolla JYPiin. Muistan, kun hänen pelejään nuorisomaajoukkueista katsottiin, mutta hän valitsi IFK:n. Nyt tuli sama tilanne eteen, että siirto voisi olla mahdollinen. Hän ilmoitti, että on kiinnostunut keskustelemaan JYPistä. Hän on ikäluokan kultakimpale. Maailmantason kultakimpale on saatu JYPiin. Hän on poikkeuksellinen pelaaja ikäluokassaan. Hienoa, että hän valitsi JYPin ja näkee, että JYPissä hänellä on mahdollisuudet mennä urallaan eteenpäin, Tirkkonen sanoo.
Tirkkonen aikoo pitää maltin mielessä Lambertin ensi kauden suhteen.
– Tärkeintä olisi, että hän pystyisi kiiruhtamaan hitaasti ja menemään rauhassa eteenpäin. Tämä on varmasti kovaa hänelle, mutta uskon, että hän pystyy pelaamaan tuossa sarjassa, ja annamme siihen hänelle mahdollisuuden. Hänelle on tulossa ensimmäinen täysi kausi Liigassa. Hänen pitää olla kärsivällinen ja meidän pitää myös olla järkeviä niiden odotusten kanssa.
Lähde: Liiga.fi ja Liiga-podcast
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen