Otto Virtanen suuren äärellä – turpiin tuli, mutta ei hävettävää
Otto Virtanen pääsi mittelemään supertähti Carlos Alacarazin tasoa Barcelonan ATP-turnauksen avauskierroksen ottelussa. Virtanen pelasi ennakkoluulottomasti, mutta oli silti rehellisesti sanottuna ilman mahdollisuuksia. Ottelun päättyi espanjalaiselle moninkertaiselle Grand Slam-voittajalle lukemin 6-4, 6-2.
Virtanen oli tyytyväinen tappiosta huolimatta.
– Tuntuu, että olisi pystynyt joitain asioita tekemään eri tavalla, mutta toinen on myös sen tason pelaaja, että saa tehtyä sellaisen fiiliksen vastustajalle. Ensimmäinen erä oli aika hyvä ja pääsin heti ottelun alusta pelaamaan oman suunnitelman mukaan, Virtanen sanoi Tennisliiton tiedotteessa.
– Hieno kokemus ja varmasti saa paljon tästä jatkoon. Tälläisiä otteluita ei voi kuitenkaan olla ikinä liikaa.
Alcaraz on tällä hetkellä maailmanlistan kakkonen. Mikäli hän kuittaa Barcelonasta voiton, nousee hän listan ykköseksi ohi italialaisen Jannik Sinnerin.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset