Onko Brendan Rodgers höyrähtänyt: ”Manchester United nousi Valioliigan mestarisuosikiksi”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entinen manageri Brendan Rodgers uskoo, että Manchester United on niukan Liverpool-voittonsa jälkeen vahvasti takaisin Valioliigan mestaruustaistelussa.
Manageri Louis van Gaal on saanut etenkin viime kuukausien aikana valtavan läjän lokaa niskaansa. Eikä syyttä. Myös sunnuntaina Unitedin peli oli rehellisesti sanottuna kaameaa katseltavaa ja 1-0-voitto Liverpoolista oli enemmän kuin oikeusmurha.
Brendan Rodgers näkee asian kuitenkin eri tavalla.
– Jos mikä tahansa joukkue saa keväällä hurmoksen päälle, siitä syntyy tunne, että mestaruuden voittaminen on mahdollista. Tällä kaudella liiga on todella avoin, mitä tahansa voi tapahtua. Voitto Liverpoolista oli ManU:lle huikaisevan iso asia. He pitivät maalinsa puhtaana ja voittivat, joten tuskin he liiaksi miettivät sitä, millaisella pelillä voitto tuli, Rodgers sanoi Sky Sportsille.
– He ottivat kolme pistettä ja katselevat nyt, mihin se vei heidät sarjataulukossa. Ja varmasti he ajattelevat, että jos nyt alkaa vaikka kahdeksan, yhdeksän tai kymmenen ottelun voittoputki, heillä tulee olemaan loistava mahdollisuus mestaruuteen keväällä.
LUE MYÖS:
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- IS: SM-liigaseura teki tarjouksen Jokereista lähtöpassit saaneelle hyökkääjälle
- Mario Balotelli taas myrskyn silmässä: “Hän ei enää tässä seurassa kentälle astu!”
- Haka edustaa Veikkausliigaa cupissa – ”Kovatasoinen joukkue vastaan”
- Liverpoolin suomalaisfaneilla ikimuistoinen ilta Hyypiän seurassa – ”Todella hyviä pukukoppitarinoita”
- Antti Törmäseltä outo homoviittaus YLE:n lähetyksessä
- Barcelonan venkoilu loppui: Neymar ei pelaa El Clásicossa
- Diego Maradonan ex-vaimolta hurjia paljastuksia pariskunnan seksielämästä – ”Diego pyysi minua usein…”
- Huuhkajavalmentaja Kanerva: ”Brassit finaaliin”
- Tapparan taustayhtiö kovaan tulokseen – ”Tulos hyvä, mutta ei riittävä”
- 16-vuotiaat pojat valittu maajoukkueleirille