Liverpoolin kanssa kutakuinkin kaikki mahdolliset sillat jo polttanut hyökkääjä Raheem Sterling nimettiin hiukan yllättäenkin sunnuntaina kohti Australiaa matkanneeseen joukkueeseen. Sterling on kuitenkin viime hetkillä jäänyt ryhmästä pois – syynä ei kuitenkaan tällä kertaa ole mitään oudompaa, vaan siirto on tietojen mukaan lähellä.

Liverpool Echon tietojen mukaan Liverpool ja Manchester City ovat aloittaneet neuvottelut Sterlingin siirrosta ja 20-vuotias laituri jäi tämän takia pois kello 17 Suomen aikaa lähtevältä lennolta. Sterling saapui Liverpoolin harjoituskeskukseen Melwoodiin muun ryhmän tavoin, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua.

Liverpool ehti jo hylätä Manchester Cityn 40 miljoonan punnan tarjouksen katsottuaan Sterlingin ainakin 10 miljoonaa arvokkaammaksi. Miehen itsensä ilmoitettua olevansa haluton lähtemään pre-season –kiertueelle ja ilmaisseensa selkeästi lähtöaikeensa neuvottelut avattiin uudelleen.

Lehden tietojen mukaan City olisi valmis pulittamaan Sterlingista nyt 45 miljoonaa ja ”puuttuvan” viisi miljoonaa erilaisina bonuksina myöhemmin.

Liverpool kohtaa pre-seasonin viimeisessä harjoitusottelussaan HJK:n 1. elokuuta Helsingin Olympiastadionilla. Kello 19.30 alkavan ottelun liput myy Lippupalvelu.