Oho! Ykkösen maalipyssy jäi ilman jatkosopimusta: ”Vähän yllätti”
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Kalle Multanen oli päättyneellä kaudella vahvasti mukana KPV:n nousussa Veikkausliigaan.
FC Hakan kasvatti ampui Ykkösessä 11 maalia ja teki karsinnoissa ratkaisevan vierasmaalin TPS:n verkkoon.
– Kyllä se peli oli viime kauden huipennus. Eiköhän viimeistään sen ottelun jälkeen jäänyt nimi Kokkolassa mieleen, Multanen toteaa Veikkausliigan verkkosivuilla.
Tällä hetkellä Multanen on yhä ilman sopimusta ensi kaudeksi.
– Vähän yllätti, että tarjousta ei ole tullut KPV:lta. Itse sitä hieman odotin ja vähän myöhässä siihen havahduin. Positiivista on se, että viime aikoina on sentään jonkin verran kiinnostusta ollut muualta, Multanen kertoo.
– Nyt pakkaan tavaroita Kokkolassa, mutta vielä en tiedä, minne seuraavaksi suuntaan, Multanen huomauttaa.
Multanen on aiemmin pelannut Veikkausliigaa Hakassa ja FC Lahdessa. Kausilla 2008-2011 Multanen viimeisteli Hakalle neljä maalia Veikkausliigassa ja kaudella 2016 FC Lahdelle viisi.
– Silloin Lahden vuonna joku väitti, että se kausi oli minulta floppi. Mutta aika moni olisi ollut tuohon maalimäärään tyytyväinen sillä peliajalla. Vahvasti olen sitä mieltä, että pystyn vielä Veikkausliigassa pelaamaan, Multanen alleviivaa.
Lähde: Veikkausliigan verkkosivut
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!