Nuori superjuoksija Alisa Vainio valittiin jo ensi kertaa aikuisten arvokisoihin
Harvoin jos koskaan on aikuisten arvokilpailuihin valittu 18-vuotiasta suomalaista kestävyysjuoksijaa. Nyt kuitenkin on, kun Alisa Vainio on jo varmuudella mukana Amsterdamin ensi kesän EM-kilpailuissa 10 000 metrillä.
– EM-valinnoissa noudatetaan liukuvan valinnan menetelmää. Ensimmäisessä valinnassa on arvioitu viime kesän kilpailukautta. Sen perusteella joukkueeseen nimettiin selkeät tapaukset, kuten Pitkämäki ja Ruuskanen, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä SUL:n nettisivuilla.
– Liiton valmennusjohtaja täydentänee EM-valintoja jo alkuvuoden 2016 halli- ja talvikauden kilpailusuoritusten perusteella. Viimeiset valinnat tehdään juhannuksen jälkeen. Tuolloin tarkistetaan myös jokaisen joukkueeseen valitun urheilijan terveydentila ja kilpailuvalmius, Mäkelä sanoo.
Suomen Urheiluliitto (SUL) on nimennyt Amsterdamissa 6.-10.7. käytävien EM-kisojen joukkueeseen 1. valinnassa seuraavat urheilijat:
Miehet: Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa (moukari), David Söderberg IF VOM (moukari), Tero Pitkämäki Seinäjoen seudun Urheilijat (keihäs), Antti Ruuskanen Pielaveden Sampo (keihäs).
Naiset: Nooralotta Neziri, Turun Urheiluliitto (100 m:n aidat), Johanna Peiponen Rovaniemen Lappi (10 000 m), Alisa Vainio Lappeenrannan Urheilumiehet (10 000 m), Sandra Eriksson IK Falken (3000 m:n estejuoksu), Minna Nikkanen Someron Esa (seiväs), Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy (kolmiloikka), Sanna Kämäräinen Lapinlahden Veto (kiekko).
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa