Nouseeko Sunderland vihdoinkin pohjamudista?
Entinen suurseura Sunderland on viimeisen vuosikymmenen ollut melkoisessa luisussa. Putoaminen perättäisinä vuosina Valioliigasta ja Championshipistä peräti League Oneen saakka on tullut futisfaneille tutuksi mm. Netflixin mainiosta ”Sunderland ´til I die” -dokumentista.
Juonenkäänne positiivisempaan saattaa kuitenkin olla edessä jo runsaan kahden viikon päästä, kun Sunderland selvitti tiensä League Onen nousufinaaliin Wembleylle Wycombe Wanderersia vastaan. Vaikka Championship-status ei satoja miljoonia puntia seuralle takaakaan, olisi askel ylöspäin kuitenkin selvä merkki siitä, että Sunderland on korpitaipaleensa käynyt.
Seurauskollisuuden puutteesta ei joukkueen kannattajia voida syyttää, sillä karsinnan ensimmäistä osaottelua oli Stadium of Lightilla seuraamassa peräti 44700 katsojaa. Melko kunnioitettava yleisömäärä League Onen seuralla. Nousu nostaisi Sunderlandin myös taloudellisesti aivan toiseen luokkaan, sillä TV- ja markkinointikorvaukset pyörivät Championshipissa kymmenissä miljoonissa punnissa seuraa kohtaan, kun vastaavat summat League Onessa ovat 5-10 miljoonan punnan luokkaa.
Katso League Onen nousufinaali Sunderland-Wycombe Elisa Viihde Viaplaysta sekä V Sportin kanavilta.
- NHL:n supertähti etsii uutta seuraa – myös Mikko Rantasen nimi nostettiin esille
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- NHL:n supertähti etsii uutta seuraa – myös Mikko Rantasen nimi nostettiin esille
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?