Napolille iso voitto Serie A:ssa – Inter karkaamassa mestaruuteen
Kuva: Getty Images
Napoli nappasi isot pisteet Italian Serie A:ssa sunnuntai-iltana päihittämällä AC Milanin San Sirolla maalein 1-0. Napoli nousi voitolla sarjassa viidenneksi kuuden pinnan päähän kakkosena olevasta AC Milanista. Milanille tappio oli karvas mestaruustaistoa ajatellen.
Tasaisen ja tarkan ottelun ainoa täysosuma nähtiin toisen jakson alussa, kun Napolin Matteo Politano karkasi läpiajoon ja viimeisteli tarkasti alakulmaan. Ilman parasta maalintekijäänsä Zlatan Ibrahimovićia pelannut Milan ei tästä enää noussut, joten täysi pistepotti lähti Napolin matkaan.
Tulos oli merkittävä Serie A:n mestaruustaiston kannalta, sillä sarjakärki Inter pääsi nyt jo yhdeksän pisteen karkumatkalle kakkosena olevasta AC Milanista. Yhden ottelun vähemmän pelannut Juventus on kolmantena pinnan Milanin perässä.
Inter voitti aiemmin sunnuntaina omassa ottelussaan Torinon maalein 2-1. Mestaruus olisi sille ensimmäinen 11 vuoteen. Sarjaa on vielä pelaamatta 11 kierrosta.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva