Viime kaudella kotimaan jääkiekkoliigassa Kärppiä edustaneen Jesse Puljujärven kuviot ovat olleet viime päivinä suurennuslasin alla.

NHL:n tulevaisuuden näkymät ovat koronapandemian vuoksi varsin epäselvät, kuten myös Puljujärven paluu rapakon taakse.

MTV Urheilun mukaan Kärpät on halukas jatkamaan yhteistä taivalta seuran oman kasvatin kanssa, jos NHL:ssa ei päästä pelaamaan.

– Olemme totta kai kiinnostuneita Jessestä, jos hän päättää jäädä meille. Olemme valmiita neuvottelemaan asiasta, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoo MTV Urheilulle.

MTV Urheilu kertoo, että Ahon mukaan keskusteluja ei olla käyty siksi, koska NHL ei ole kertonut kantaansa tämän ja ensi kauden osalta.

– Jos NHL päättää vielä jatkaa pelaamista, niin silloin seuraavan kauden aloitus voi siirtyä joulukuulle. Se taas tietäisi sitä, että monelle pelaajalle voisi tulla pitkä pelaamaton pätkä. Fakta on se, että ei NHL:stäkään kuulu mitään sopimusuutisia. Tilanne seisoo myös siellä päässä, Aho käy läpi.

Lähde: MTV Urheilu