MTV Urheilu: Näin Antti Ruuskanen harjoittelee poikkeusoloissa
Kuva: Juha Tamminen
Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen kertoo MTV Urheilun haastattelusta harjoittelustaan tänä poikkeusaikana.
Ruuskasen kotikunta Pielavesi ei ole pystynyt tarjoamaan harjoittelupaikkaa koronaviruksen vaikutuksien takia, mutta Kuopiosta sellainen löytyi.
– Yksityinen kuntosali antoi mahdollisuuden harjoitteluun. Siellä saan treenata punttipuolta ja heitellä palloa. Se normaali, mihin on tottunut uran varrella, on mennyt uusiksi. Olemme joutuneet savolaisittain sanottuna ”loivimaan”, olkapää- ja polvivamman jäljiltä täyteen iskuun kuntoutunut Ruuskanen selvittää MTV Urheilulle.
Ruuskanen on yleensä suunnannut 2-3 viikon ulkomaan leirille toukokuussa. Nyt ne viikot jäävät koronarajoitteiden takia väliin, joten toiveissa on lämmin kevät Suomeen.
– Saimme tehtyä hallissa hyvän heittojakson ennen koronarajoituksia. Heittopohja on siis hyvä. Pitkät heitot, ja ylipäänsä keihäällä heittäminen, jää nyt joksikin aikaa, ennen kuin ulos pääsee heittämään. Täällä kentät ovat vielä lumessa, Ruuskanen kertoo.
Lähde: MTV Urheilu
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset