Borussia Mönchengladbachilla on tällä hetkellä vaikeaa. Joukkueella on kaikki kilpailut mukaan lukien alla viisi perättäistä tappiota. Bundesliigassa meneillään on kuuden voitottoman ottelun putki.

Joukkue oli pitkään taistelemassa sarjassa kärkipään sijoituksista, mutta on nyt pudonnut jo kymmenennelle sijalle. Niukkoja yhden maalin tappioita on tullut kerta toisensa jälkeen.

– Se sattuu, kun ei saa pisteitä moneen otteluun. Alkaa miettiä, miksi asiat eivät mene suunnitellusti. Mutta meidän ei pidä antaa itsemme ajatella liian negatiivisesti, vaan keskittyä kääntämään suunta niin nopeasti kuin mahdollista, kokenut laitapelaaja Patrick Herrmann sanoi seuran verkkosivuilla.

– Viimeinen terävyys puuttuu, kun pitäisi tehdä maaleja tai puolustaa omaa boxia. Hyökkäyspeli ei synkkaa samaan tapaan kuin aina aiemmin. Lisäksi tuntuu, että päästämme usein epäonnisia maaleja, ja kun on tappioasemassa, haasteet ovat entistäkin vaikeampia, Herrmann mietti.

Mönchengladbach ilmoitti helmikuussa päävalmentaja Marco Rosen siirtyvän ensi kaudeksi Dortmundin peräsimeen. Sen jälkeen joukkue on hävinnyt kaikki pelaamansa ottelut. Herrmann ei halua laittaa viime viikkojen tuloksia valmentajauutisen piikkiin.

– Olisi helppo syyttää sitä päätöstä, mutta se ei ole meille ongelma pukukopissa. Emme ole olleet alakynnessä missään meidän edellisissä peleissä. Matsit ovat olleet tiukkoja, vastustaja on vain onnistunut tekemään maalit ja kääntämään ne hyväkseen.

Seuraava mahdollisuus palata voittojen tielle on perjantai-iltana, kun Mönchengladbach matkaa Bundesliigassa Augsburgin vieraaksi. Peli alkaa kello 21.30 ja näkyy suorana Elisa Viihde Viaplaylla ja V sport jalkapallo -kanavalla.