Mikko Korhosella hurja loppukiri – ”Eri mies heilutti mailaa eri yseillä”

Mikko Korhosen kärsivällisyyttä koeteltiin torstaina golfin Euroopan kiertueen Saudi International -kilpailun avauskierroksella. Korhonen joutui taipumaan kilpailunsa ensimmäisellä reiällä (kentän 10.) tuplabogiin, eikä birdien birdietä syntynyt ennen kierroksen 12. reikää.
Mutta ei syntynyt onneksi bogejakaan, ja kun birdiehana aukesi, antoi Korhonen palaa tuutin täydeltä. Hän teki seitsemän viimeisen reiän jaksoon kuusi birdietä.
Hurjan loppukirin ansiosta Korhosen kierrostulos oli 66 (-4). Hän jakaa oman kierroksensa jälkeen kilpailussa kymmenettä sijaa.
Kulunutta urheilujargonia käyttäen Korhonen siis jaksoi odottaa paikkaa ja laukoi, kun se avautui?
– Joo, vähän niin se meni. Alussa oli aika kujalla, kroppa ihan unessa. Löin vaan keskelle greenejä etuysin. Takalenkillä alkoi tuntumaan paremmalta ja aloin tähtäilemään jo lipulle. Kuusi hyvää birdie-paikkaa ja kuusi birkkua, käytin paikat 100 %:sti takalenkillä!
– Näin se voi muuttua rundin aikana, ihan kokonaan eri mies heilutti mailaa eri yseillä, Korhonen sanaili tiedotteessaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa