Mikko Korhonen avasi hienosti Portugal Mastersin – ”Oli hyvä päivä”

Mikko Korhonen käynnisti golfin Euroopan kiertueen Portugal Masters -turnauksen vahvasti tuloksella 68 (-3). Hän jakaa kilpailussa kymmenettä sijaa mm. Kalle Samoojan kanssa.
Hyvä tulos ei ollut sinänsä yllätys, sillä Korhonen on esiintynyt erinomaisesti Dom Pedro Victoria -kentällä jo useana vuonna. Paras sijoitus on vuoden 2016 kolmossija.
Torstaisella kierroksella syntyi kuusi birdieä ja kolme bogia. Tuloksen takana oli Korhoselle luonteenomaisen vahva rautapeli ja terävä puttipeli.
– Oli hyvä päivä. Ihan stediä peliä, tuuli oli aika kova ja se toi kyllä haastetta pelaamiseen. Vähän oli ruostetta vielä havaittavissa, mutta pystyin pitämään palloa pelissä ihan mukavasti. Lisäksi puttasin varsin hyvin. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen aamuvuoroon, hän kertoi tiedotteessaan.
Perjantaina Korhosen lähtöaika on jo 8.20 paikallista eli 10.20 Suomen aikaa, joten lepo jää varsin lyhyeksi.
Portugal Mastersia voi seurata Elisa Viihde Viaplay –suoratoistopalvelun sekä V sportin kanavien välityksellä.
Lähde: Mikko Korhosen tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa