NHL:n suomalaistähden mallina työskentelevä avovaimo Me Naisille: ”Yksinoloa on pitänyt oppia sietämään”
Kuva: Getty Images
NHL-jääkiekkoilija. Huippuammatti, eikö?
Varmasti, mutta aina kiekkoilu ei ole urana helpoimmasta päästä. Ei itse pelaajalle tai tämän läheisille.
NHL:n suomalaispelaajan Mikael Granlundin, 24, avopuoliso, malli ja suunnittelija Emmi Kainulainen on joutunut kestämään rakkaansa vierellä monet muutot Yhdysvaltojen ja Suomen välillä. Neljän vuoden aikana muuttoja on hurjat 16.
– Neljän vuoden aikana olemme muuttaneet yhteensä kuusi kertaa Suomessa ja Jenkeissä. Aina kauden vaihtuessa kämppä on pakattu varastolaatikoihin. Nyt tämä koti on vihdoin sellainen, johon haluamme jäädä pidemmäksi aikaa, ja olen saanut sisustaa sen itse, Kainulainen, 26, kertoi Me Naisille.
Vuosia kestänyt reissaaminen on ainakin toistaiseksi ohi, kun Kainulainen sai pitkän odotuksen jälkeen työluvan Yhdysvaltoihin.
Kun Kainulainen muutti aikoinaan Minnesota Wildia edustavan Granlundin luo, suurin muutos oli totutella olemaan yksin. ”Mikke” on paljon pelimatkoilla, ja alkuvaiheessa vaikeuksia tuotti myös kapea ystäväpiiri, joka oli vasta löytymässä.
– Minun on pitänyt oppia sietämään yksinoloa. Alkuaikoina se oli sikarankkaa, Ford Models -yhtiön kanssa mallisopimuksen seitsemän vuotta sitten tehnyt Kainulainen myönsi.
Nykyään pari asuu Minneapolisissa.
LUE MYÖS:
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!