Veikkausliigan hallitseva mestari Kuopion Palloseura on vahvistanut joukkuettaan lupaavalla keskikenttäpelaajalla, kun 19-vuotias Oskari Sallinen liittyy joukkueen riveihin 2+1 vuotisella pelaajasopimuksella.

Sallinen harjoitteli useiden viikkojen ajan kuopiolaisjoukkueen mukana ja onnistui vakuuttamaan edustusjoukkueen valmennusjohdon osaamisellaan.

Oman ikäluokkansa huippulupauksiin kuuluva Sallinen on JJK:n kasvatti, joka debytoi kasvattajaseuransa riveissä Veikkausliigassa jo 15-vuoden iässä vuonna 2017. Hyvin pian debyyttinsä jälkeen Sallinen siirtyi Hollannin pääsarjassa pelaavan FC Groningenin riveihin. Kolmen Hollannissa vietetyn vuoden aikana Sallinen pelasi seuran U17, U19 ja U21 joukkueissa yhteensä 52 ottelua. Keskikenttäpelaaja pääsi pelaamaan kahdessa harjoitusottelussa myös Groningenin edustusjoukkueen riveissä.

Työteliäs keskikenttäpelaaja on kuulunut myös Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoihin ja nyt Sallinen tähtää lopulliseen läpimurtoonsa Veikkausliigatasolla.

– Edellisestä ottelusta on kulunut 7 kuukautta, joten kova into päästä taas pelaamaan. Tavoitteena on saada alkuun pelituntumaa ja sen jälkeen koitan mahdollisimman nopeasti lunastaa oman paikan edustusjoukkueen keskikentältä, Sallinen toteaa KuPS:n kotisivuilla.

Lähde: KuPS:n verkkosivut