Mercedeksen Valtteri Bottas kiisti rajut varikkospekulaatiot – ”Siitä ei ole keskusteltu”
Mercedeksen Valtteri Bottas päästi Bahrainin GP:ssä tallikaverinsa Lewis Hamiltonin eteensä kahdesti.
Viime viikkoina onkin spekuloitu, onko Mercedes tiputtanut Hamiltonia heikommin alkukaudella suorittaneen suomalaisen jo tässä vaiheessa kakkoskuskiksi. Bottas on itse kommentoinut asiaa Fox Sportsille.
– Ei, siitä ei ole keskusteltu (kakkoskuskiksi pudottamisesta), koska sitä ei tarvitse tehdä. Tällä tiimillä ei ole koskaan ollut ykkös- ja kakkoskuskeja, eikä sellaista suunnitella nytkään. Molemmille kuskeille annetaan samanlaiset mahdollisuudet, kommentoi Bottas.
– Tänä vuonna erona on toki se, että ero toiseksi nopeimpaan talliin on pienempi kuin kolmena viime kautena. Joten ehkä jokainen yksityiskohta – tallikaverien kilpaileminen keskenään tai toisen taakse jääminen – ei ole maksanut niin paljon (tallille). Ymmärrän, että tänä vuonna se voi maksaa pisteitä.
- Pitkä odotus on ohi – perinteinen seura palaa Valioliigaan 22 vuoden jälkeen
- Valtteri Bottakselle raskas pettymys aika-ajoissa
- Toronto Maple Leafsin surullinen saldo sai jatkoa
- Miamin sprinttikisassa tuttu marssijärjestys
- Juuse Saroksen urotyöt eivät riittäneet – Dallas kuudenteen otteluun
- Leverkusenin uskomaton putki jatkuu – unelma triplasta vahvasti elossa
- Suomalaislupaus debytoi Valioliigassa
- Toronto piti unelman elossa
- Dallasin hurja vire suisti mestarin kuilun partaalle
- Formula 1 jatkaa Viaplaylla pitkällä sopimuksella