Huuhkajat otti sunnuntaina komean 2-0-voiton Bulgariasta Olympiastadionilla ja kohenteli asemiaan Nations Leaguen lohkossa merkittävästi.

Voitto merkitsi samalla yhtä uutta lukua myös historiankirjoihin.

– Hieno joukkue tämä on. Nyt voitettiin ensi kertaa Bulgaria, viimeksi voitettiin ensi kertaa Irlanti. Mentiin ensi kertaa EM-kisoihin ja toivotaan, että tehdään vielä lisää historiaa, päävalmentaja Markku Kanerva totesi.

Itse sunnuntain otteluun Kanerva oli myös monella tapaa tyytyväinen.

– Pelisuunnitelmaan kuului hyökkäyspelin osalta se, että hyödynnetään nopeasti pallonriistot ja hyökätään vastaan. Toki Bulgaria on hyvä joukkue ja pakotti meidät välillä vähän pudottautumaan alemmas, Kanerva sanoi.

– Puolustuspeli sinänsä meni aika lailla niin kuin pitikin. Hyökkäyspelissäkin saimme tarpeeksi maalipaikkoja.

Keskiviikon Puola-otteluun verrattuna avaukseen oli tehty peräti kymmenen muutosta, mikä kertoo siitä, että kilpailua ja vaihtoehtoja riittää.

– Nyt saatiin tuoreita jalkoja kentälle ja tilanne on ihan positiivinen kilpailun kannalta. Nyt täytyy miettiä sitten taas keitä kentälle pannaan Irlantia vastaan, Kanerva totesi.

– Kyllä fanit toivat itse kullekin lisää fiilistä. Sen näkee pelaajista miten tärkeä asia fanit ja heidän mukanaolonsa on, Kanerva kiitteli vielä lopuksi kotiyleisöä.

Nations Leaguen ottelut näet V Sportin urheilukanavalta, Viaplaystä sekä Viafree -palvelusta.

Lähde: Palloliitto